Azerbaidžanin presidentti Geidar Alievin puhe Hodžalan kansanmurhan kolmen vuosipäivän johdosta pidetyissä menoissa. Bakun Tezepir-moskeijassa, 26. helmikuuta 1995.


Arvoisat maanmiehet! Arvoisat muslimit!

Tänään me olemme kokoontuneet Tezepir-moskeijaan eli allahin taloon surupäivän johdosta. Me vietämme Hodžalan kansanmurhan eli Hodžalan tragedian kolmatta vuosipäivää.

Azerbaidžanin kansa oman monivuosisatoisen historian kuluessa on saanut monta voittoa ja noussut huipulle rikastuttamalla maailman kulttuuria. Islamimaailma on tuonut maailmalle Koraani -pyhäkirjan. Monivuosisatoisessa historiassa kansamme kohtasi monia vaikeuksia ja onnettomuuksia, joskus tapahtui tragedioitakin. Eräs niistä on jo kuusi vuotta jatkuva armenialaisten anastajien hyökkäys, jonka tuloksena on maamme pirstominen, maanhukka, maamme kansalaisten surma ja verenvuodatus. Yksi hirmuisimmista onnettomuuksista on Hodžalan tragedia, joka on meille kaikkein kivullisin haava.

Historiassa oli monta tapausta, kun ihminen käyttäytyi barbaarin tavoin toista ihmistä kohtaan. Monissa maailman maissa tapahtuivat kansanmurhat. Armenialaisten anastajien Azerbaidžania vastaan tekemä kansanmurha on yksi hirmuisimmista.

Pitkään aikaan eli lähes koko 1900-luvun kestäneet azerbaidžanilaisia vastaan armenialaisten hyökkääjien tekemät kansanmurhat olivat kansallemme raskaita iskuja. Kaikkein kivullisin haava on Hodžalan kansanmurha ja kuusi vuotta jatkunut sota. Sodan ovat alloittaneet armenialaiset hyökkääjät ja azerbaidžanilaiset puolustivat oman maansa. Sodassa välttämättä kuolee ihmisiä, me kärsimme menetyksiä ja joudumme koettelemuksiin. Mutta kolme vuotta sitten hodžalalaisia, lapsia, naisia ja vanhuksia vastaan tekemä barbaarimainen sotaoperaatio on kuuden vuoden sodan kaikkein synkin sivu.

Hodžalan tapahtumat näyttivät myöskin sen, että armenialaiset eivät pelkästään halusivat itselleen osaa maatamme ja miehittivät sen, vaan tekivät kansaamme kansanmurhan. Tuona hirmuisena yönä azerbaidžanin kansa sai raskaan iskun. Sen iskun tekemä haava nykyäänkin aiheuttaa meille kipua. Se ei ole vielä parantunut ja minä olen sitä mieltä, että se jää sydämiimme ikuisiksi ajoiksi. Olen jo maininnut, että yöllä tapahtunut hyökkäys siviiliväestöä vastaan, barbaarimainen tuho, lasten, naisten, vanhusten ja sairaiden tappaminen ja kiduttaminen vielä kerran todistavat vihollistemme raakalaisuutta.

Hodžalan tragedia, armenialaisten hyökkäys kansaamme vastaan ja raakalaisuus jäivät historiaan samoin kuin heidän rikoksensa inhimillisyyttä vastaan. Tuona yönä surmansa saaneet kuolivat meidän tasavaltamme alueellisen yhtenäisyyden puolesta, heistä tulivat uhrit, eli šehidit, jotka ovat kuolleet meidän kansamme taistelussa omasta vapadesta.

Heidän traagillinen surma ja se, että heistä tulivat šehidit, todistavat azerbaidžanilaisten sankaruutta, rohkeutta ja kestävyyttä.

Yli kuusi vuotta kestäneen sodan kuluessa me kärsimme suuria menetyksiä. Mainitsen vielä kerran, että Hodžalan šehidit ovat meidän kansalaisemme, jotka kuolivat Azerbaidžanin alueellisen yhtenäisyyden, itsenäisyyden ja vapauden puolesta. Tänään me olemme kokoontuneet tänne, jotta muistamme heitä ja rukoilemme heidän puolesta. Koko azerbaidžanin kansan ja valtion nimissä tänään minä esitän syvät valitteluni meidän kansallemme. Minä esitän syvät valitteluni Hodžalassa surmansa saaneiden šehidien perheille ja sukulaisille. Lohduttakoon allah Hodžalan šehidien sielut! Lohduttakoon allah kaikkien meidän šehidiemme sielut! Antakoon allah kärsivällisyyttä Hodžalan šehidien perheille. Antakoon allah kärsivällisyyttä meille, jotta me vapaudumme kaikista niistä onnettomuuksista, turvaamme vapauden Azerbaidžanin alueellisen yhtenäisyyden, täydellisen itsenäisyyden ja ikuistaa maamme itsenäisyyden.

Hodžalan tragedia on meidän surumme, meidän murheemme, meidän surullisuutemme. Mutta samalla azerbaidžanilaisten menemä vapauden ja taistelun tie on mainio ja onnellinen tie. Menneisyydessä meidän tiellä oli vaikeuksia. Vaikeuksia riittää tänäänkin. Mutta ei kukaan eikä mikään pystynyt murtamaan azerbaidžanilaisten tahtoa. Viimeiset tapahtumat näyttävät, että meidän pitää tulla vielä rohkeammiksi, kestävämmiksi ja eheämmiksi.

Meidän on ymmärrettävä, että ollessamme omien kohtaloidemme herrat, meidän on omin voimin puolustettava itseämme, omaa itsenäisyyttämme. Meidän on mentävä allahin meille sallimaa tietä, meidän on myös löydettävä oma tie ja mentävä sitä tietä eteenpäin.

Kaiken ylhäällä mainitun takia tänään meidän on rukoiltava kaikkien meidän šehidien sielujen lohdutuksen puolesta ja samalla seisottava pystypäin. Ei ole väliä kuinka surullisia me olemme, meidän tulee olla optimistisella tuulella, katsoa eteenpäin, tulevaisuuteen toivo sielussa. Minä olen täysin varmaa siitä, että azerbaidžanilaiset voittavat myöskin ne vaikeat vaiheet. Vaikeukset ei ole vain sodan, maamme miehityksen ja meidän siirtolaistemme vaikean tilanteen aiheuttamina. Nyt kansamme elää ylikäytävävaiheen läpi. Me koemme yhteiskuntataloudellisen laman. Ihmisten elämässä on varsin paljon vaikeuksia. Vuosisatojen kuluessa meidän kansamme tiellä oli kuitenkin samanlaisia vaikeita vaiheita, mutta se eli niiden läpi, se on elänyt vuosituhansia ja elää vielä vuosituhansia.

Meidän on säilytettävä usko, meidän on seurattava omia vakaumuksiamme ja mentävä valitsemamme tietä. Valitsemamme tie on Azerbaidžanin itsenäisyys, kansallinen vapaus ja ikuinen Azerbaidžanin olemassaolo itsenäisenä valtiona. Tie, jolle olemme astuneet, on uskollisuus meidän siveellisiin arvoihin, perinteisiin, uskontoon, kieleen ja historiaan. Mitä uskollisempia olemme siihen, sitä paremmin pystymme tajuamaan tämänpäiväisen vaikean tilanteen aiheet, auttamaan ja kannattamaan toisiaan ja vastustamaan armenialaisia miehittäjiä. Me vapautamme maamme ja saatamme kansamme ja tasavaltamme siitä kriisitilanteesta pois.
Minä olen varma, että maidän tiemme on mainio, oikea ja kansamme edut takaava tie. Me jatkamme mennä samaa tietä. Itsenäinen Azerbaidžanin valtio on varmaa kansamme yhtenäisyydestä, uskoo sen kestävyyteen. Entä juuri meidän yhtenäisyys, kestävyys ja mielenmaltti saattavat meidät pois siitä vaikeasta tilanteesta.

Uudelleen minä pyydän allahia lohduttamaan Hodžalan šehidien sielut. Uudelleen minä pyydän allahia lohduttameaan kaikkien šehidien sielut. Minä haluan vakuuttaa teille sen, että Azerbaidžanin valtio tulee puolustamaan vahvasti meidän kansamme oikeuksia, maatamme ja vapauttaa azerbaidžanilaisia niistä onnettomuuksista.

Puhe on käännetty ”Geidar Alievin. Meidän itsenäisyytemme on ikuista” -nimisestä kirjasta, joka sisältää puheita, ilmoituksia, haastatteluja, kirjeitä, puhutteluja ja asetuksia. Azernešr, Baku – 1998. N.3, s. 215-217