TEOKSET / SUURPOLITIIKKAAN PALAAMINEN / 1990

Geidar Alievin 21. Tammikuuta 1990 Azerbaidžanin tasavallan Moskovan постоянный edustustossa pitämä puhe 20. Tammikuun 1990 tapahtuneesta tragediasta


Arvoisat rouvat ja herrat!

Te kaikki tiedätte, että monta vuotta minä toimin Azerbaidžanin puoluejärjestön johtajana, olin valittu NLKP:n Keskuskomitean politbyroon jäseneksi sekä toimin Neuvostoliiton Ministerineuvoston varapuheenjohtajana. Olen jo runsasta kaksi vuotta ollut eläkkeellä, koska minulla oli sydänkohtaus ja terveydentilan vuoksi minä erosin virastani. Vuoden 1982 joulukuusta alkaen minä olen asunut Azerbaidžanin ulkopuolella. Tänään olen ensimmäisen kerran käynyt Moskovan sijaitsevassa Azerbaidžanin sosialistisen neuvostotasavallan edustustossa. Syynä siihen on Azerbaidžanissa tapahtunut tragedia. Siitä sain tietoja eilen aamulla enkä pystynyt jäämään välinpitämättömäksi. Minä tulin tänne ensinnäkin, jotta täällä edustustossa, sillä pienellä Azerbaidžanin maan saarella esitän syvät valitteluni koko Azerbaidžanin kansalle monia uhria aiheuttaneesta tragediasta. Haluan myös ilmoittaa oman suhteen siihen asiaan. Pyydän Azerbaidžanin pysyvä edustajan Zohrab Ibragimovia välittää sanasi ja rehelliset valitteluni kaikille azerbaidžanilaisille. Valitettavasti tällä hetkellä muuta mahdollisuutta minulla ei ole.

Azerbaidžanissa tapahtuneista tapahtumista puhuen, minä pidän niitä oikeudenvastaisina, demokratialle vieraina sekä olevana ristiriidassa humanismin ja oikeudellisen valtion periaatteiden kanssa. Olemassa on tiettyjä syitä Azerbaidžanin nykypäiväiseen tilanteeseen. En halua syventyä yksityiskohtiin, sillä se vie liikaa aikaa. Azerbaidžanin ja Armenian välinen konflikti on jo kestänyt yli kaksi vuotta, jonka syynä on Vuoristo-Karabahin ja siihen liittyvät tapahtumat. Kaksi vuotta on riittävän pitkä aikaväli Azerbaidžanin ja Armenian johtajille sekä valtion ylimmälle puoluejohdolle, jotta he selvittäisivät asian ja lopettaisivat kansallisuuksien välisen sodan sekä loisivat olosuhteet joka ihmisen vapaan ja rauhallisen elämään meidän yhteisessä Neuvostotasavaltojen liitossamme kansallisuudestaan riippumatta.

Olen kuitenkin sitä mieltä, että sen kahden vuoden aikana toimiviin toimenpiteisiin ei ryhdytty. Jos Vuoristo-Karabahin tilanteen pahenemisen alussa ensinnäkin maan poliittinen johto olisi ryhtynyt tarvittaviin toimenpiteisiin, niin tänään molemmat osapuolet nauttisivat rauhasta, olisivat kärsimättä kahden vuoden kestäneitä menetyksiä eikä 19. ja 20. tammikuuta välisenä yönä tapahtunut ja monia ihmisuhreja aiheuttanut sotatoimenpide tapahtuisi.

Kyllä siihen kaikkein syyllisin on tällä hetkellä entinen Azerbaidžanin kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri Vezirov. Koko ajan, kun hän oli siinä korkeassa virassaan, hän oli tekemättä mitään Azerbaidžanin tilanteen rauhoittamiseksi. Sen sijaan omalla väärällä toiminnallaan, huonolla työskentelytavallaan ja itsensä kansaa vastakkain asettamalla hän menettänyt koko arvovaltansa ja loi ison välin itsensä ja kansan väliin. Kansa oli suuttumuksissaan. Muutaman kuukauden kestäneissä Bakussa sekä muissa Azerbaidžanin kaupungeissa ja alueilla tapahtuneissa joukkokokouksissa esitettiin vaatimuksia Azerbaidžanin puoluejohdon erottamisesta. Yleensä puhuttin Vezirovin erottamisesta. Minulle ei ole selvää, miksi tämä asia oli edelleenkin ratkaisematon. Vasta eilen, kun Bakuun siirrettiin sotajoukkoja, Vezirov itse asiassa karkasi Azerbaidžanista pois. Se oli hänen suuri virheensä. Kaikkein suurin virhe on se, että sellainen vaativaan virkaan kelpaamattomasta ihmisestä tuli aikanaan Azerbaidžanin kommunistisen puolueen keskuskomitean ensimmäinen sihteeri. Mutta se ei ole koko juttu. 

Nyt minä haluan puhua siitä tragediasta, joka on tapahtunut 19. ja 20. tammikuuta välisenä yönä ja jatkaa edelleenkin. Minä olen sitä mieltä, että Azerbaidžanissa oli riittävästi varaa tilanteen poliittiseen ratkaisemiseen. Azerbaidžanin johtajat sekä maan ylin poliittinen johto eivät käyttäneet niitä mahdollisuuksia. Rajahyökkäys voitiin ehkäistä, sillä jo kolme kuukautta sitten ihmiset esittivät omia raja-aluetta koskevia vaatimuksiaan. Ei kukaan kuitenkaan halunnut tuolloin tavata heidän kanssa, tehdä selittämistyötä kansan kanssa tai ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin.

Mainitsen vielä kerran, että ihmisten rauhoittamisen mahdollisuukset ovat vielä olemassa. Jos 2-3 kuukautta sitten Azerbaidžanin johdon vahvistusta koskeva asia olisi ratkaistu, niin ehkä nykyään olemassa ei olisi sellaista tilannetta eikä olisi täytynyt siirtää sotajoukot. Mutta kaikkia seikkoja huomioon ottaen minä olen kuitenkin sitä mieltä, että olemassa oli varaa asian poliittisen ratkaisemiseen ja vuorokeskusteluun kansan kanssa. Ne kuitenkin jäivät kayttämättömiksi ja 19. Ja 20. Tammikuuta välisenä yönä Bakuun siirrettiin Neuvostoarmeijan ja Neuvostoliiton sisäasianministeriön lukuisia joukkoja. On tunnettua, mitkä traagilliset seuraukset se aiheutti. Minä olen sitä mieltä, että sen päätöksen tehneiden ihmisten ratkaisu oli virheellinen. On tehty suuri poliittinen virhe. He eivät vain tietäneet tasavallan tilannetta sekä azerbaidžanilaisten psykologiaa. Kun heillä ei ollut yhteyksiä eri yhteiskuntaluokkiin, he eivät pystyneet kuvitella asian muuttuvan niin pahaksi tragediaksi.

Olisi täytynyt aavista se, ryhtyä vastaaviin toiminpiteisiin ja päättää mikä oli tuolloin tärkeintä ja tarpeellisinta. Tuli myöskin viesteja kaatuneista sotilaista. Minä kysyn, mihin on syyllinen tavallinen venäläinen poika, joka on maan ylimmän johdon virheellisesta päätöksestä lähetetty alistamaan niin sanotun Azerbaidžanin kapinan? 

Azerbaidžaniin on siirretty lukuisia sotajoukkoja. Muuten, minä olen hyvin tietoinen Azerbaidžanissa sijaitsevien joukkojen lukumäärästä. Sitä paitsi siinä on jo ollut riittävästi joukkoja: 4. armeija, Kaspianmeren laivue, maihinnousudivisioona, ilmantorjuntajoukot sekä sisäasianministeriön joukot. Miksi siihen tarvittiin sitten lisää joukkoa? Tarpeen tullen olisi voitu käyttää paikalla jo olleita joukkoja. Sen päätöksen tehnyt Azerbaidžanin johto ja ensinnäkin maasta karannut Vezirov on vastattava siitä. Vastuussa ovat myös ne, jotka antoivat harmaanjohtavia tietoja maan ylimmälle poliittiselle johdolle. Olen sitä mieltä, että maan ylimmillä johtajilla ei ollut aikanaan riittävästi puolueetonta tietoa. Heidät eksytettiin ja sen johdosta he tekivät juuri sen päätöksen. 

Kaikki tragediaan syyllisen on rangaistava.