Azerbaidžanin tasavallan Korkeimman neuvoston puheenjohtaja Geidar Alirza oglu Alievin puhe Azerbaidžanin tasavallan Milli Medžlisin istunnossa 15. päivänä heinäkuuta 1993

Arvoisat kansanedustajat, arvoisa presidentti!

Minä olen aika kiitollinen Azerbaidžanin tasavallan Milli Medžlisille, eli Korkeimmalle neuvostolle minulle osoitetusta korkeasta luottamuksesta, samalla vakuutan teille sen, että tulen yrittämään kantaa tätä raskasta kantamusta ja toimittaa tämän tehtävän kunnialla käyttäen kaikkia mahdollisuuksia. Minä haluankin mainita, että tajuan hyvin tämänpäiväisen vaikean, raskaan ja ankaran tilanteen, johon joutui Azerbaidžanin tasavalta. Ryhtyessäni työhön minä tietysti ymmärrän vastuutani ja noudattaen tätä teen kaiken voimieni takaa. Minulla ei ole aiettakaan pitää täällä pitkiä puheita. Mutta minun on välttämättä sanottava pari sanaa. Toimiessani Korkeimman neuvoston puheenjohtajana minä pidän Azerbaidžanin kansan historiallisen aikaansaannoksen, eli Azerbaidžanin tasavallan valtiollisen itsenäisyyden puolustusta, vahvistusta ja kehitystä yhtenä tärkeimpiä tehtäviäni. Azerbaidžanin tasavallan itsenäisyyttä täytyy vakuuttaa vuonna 1918 syntyneen Azerbaidžanin demokraattisen tasavallan perinteiden sekä nykymaailman vaatimusten ja suuntausten perusteella. Minä tulen toimimaan tässä suunnassa, eikä kenenkään tarvitse epäillä siitä, että omistan elämäni loppuun asti Azerbaidžanin tasavallan kehitykselle itsenäisenä valtiona. Tämän yhteydessä minä olen ihan varma siitä, että joka tapauksessa Azerbaidžanin tasavalta ei milloinkaan menetä itsenäisyyttään, ei pääse minkä tahansa muun valtion yhteyteen, eikä joudu vieraan valtion alaisuuteen. Olemassa on erilaisia juoruja entisen Neuvostoliiton uudelleensyntymisestä sekä Azerbaidžanin tasavallan liittämisestä sen yhteyteen. Tämä kaikki on kyllä utopia. Minä hylkään sellaisia aikomuksia ja toivon, että kaikki Azerbaidžanin kansalaiset tekevät samoin.

Azerbaidžanin tasavalta on asettu vaikeiden ja monimutkaisten tehtävien eteen. Maan itsenäisyyden ja suvereniteetin vakuuttamiseksi Armenian miehittämät Azerbaidžanin alueet on palautettava takaisin. Azerbaidžanin tasavallan alueellinen yhtenäisyys on vakuutettava, sota on lopetettava, pitää pystyttää rauha. Azerbaidžanin kansalaiset saavat elää rauhassa ja hyvinvoinnissa sekä rakentaa oman maan heidän valitsemalla tavallaan.

Siksi tämä kysymys on yksi tärkeimmistä, ja kaikkien kysymysten on oltava Korkeimman neuvoston huomion keskepisteenä. Vakuutan teille sen.

Asiapaperi, josta ilmoitettiin eilen ja joka laadittiin Yhdysvaltain, Venäjän ja Turkin aloitteesta, on ensimmäinen askel meidän maamme pääsemiseen sodasta rauhaan. Tulevaisuudessa meidän täytyy varmasti ryhryä jopa tehokkaisiin toimenpiteisiin Azerbaidžanin tasavallan muuttamiseksi oman alueen ainoaksi haltijaksi ja sen kansan pääsemiseksi rauhaan.

Niinpä Azerbaidžanin tasavallan valtiollisen itsenäisyyden säilyttäminen on kaikkein tärkein tehtävä. Itsenäisessä Azerbaidžanissa täytyy kehittää demokratia ja kannustaa poliittista pluralismia. Azerbaidžanin tasavallan peruslain sääntöjä eikä muita lakeja saa rikkoa. Valtion rakennetta ja yhteiskuntaa on muodostettava vain demokraattisilla periaatteilla. Vapauden, itsenäisyyden, jokamiehen oikeusten puolustuksen ja vapaan talouden periaatteet tulevat olla tärkeimpiä politiikassa ja taloudessa. Meidän tasavaltamme on mentävä sillä tiellä, jonka se valitsi vuoden sitten. Tämä on oikea tie ja meidän tasavaltamme tulee kulkemaan tätä tietä eteenpäin. Olkaa varma, että minä aina olen uskollinen sille tielle.

Meidän maamme tämänpäiväisen vaikean tilanteen yhtenä tärkeimpiä syitä on tapahtumia, jotka tapahtuivat 4. päivänä heinäkuuta Giandžassa. Ne tapahtumat olivatkin hirveitä, verenvuodatus tapahtui ja tehtiin rikoksia. Kaikki se on ehdottomasti tutkittava ja kaikki lain rikkoneet tai rikosten tekemiseen osallistuneet ihmiset on vedettävä vastuuseen lain eteen. Eduskunnan tutkintakomissio on tutkimassa tätä kysymystä. Meidänhän tehtävänä on panna vaikean tilanteen kuntoon mahdollisimman nopeasti.

Eilen minä keskustelin presidentti Abulfaz Elčibein kanssa sekä neuvottelin kahden kesken Giandžassa minua saattaneiden henkilöiden kanssa. Niin minä olen sitä mieltä, että kaikki meidän ponnistuksemme auttavat panemaan syntyneen vaikean tilanteen kuntoon ja lopettamaan konfrontaation. Minä olen jo ilmoittanut sen ja ilmoitan vielä kerran: minä en ole aseellisen ratkaisun kannattaja missäkään olosuhteissa.

Tämä konfrontaation on lopetettava vain rauhanomaisin keinoin, eli yksimielisyyden, yhteisymmärryksen ja neuvottelujen avulla. Minä olenkin sitä mieltä, että kansamme viisauden sekä Azerbaidžanin sivistyneistön ja aksakalten yhteiset ponnistukset tietysti auttavat tekemään sen.

Rakennettuamme itsenäisen ja demokraattisen tasavallan Azerbaidžanissa, meidän on käytettävä vain yleisinhimillisiä arvoja kehittäessämme sivistynyttä yhteiskuntaa. Meidän täytyy yrittää kaikin voimin tehdä noin, että monien vuosien kuluttua itenäisyytensä saanut Azerbaidžan voisi näyttää maailmalle historiallisia aikaansaannoksiaan ja kansallisperinteitään. Luulen, että tästä näkökulmasta Azerbaidžanin kansalla on suuri historiallinen ja nykyaikainenkin suorituskyky. Jos tätä kaikkea käytetään tehokkaasti, Azerbaidžanista tulee itsenäinen ja demokraattinen valtio, meidän yhteiskunta muuttuu demokraattisten ja yhteisinhimillisten arvojen perusteella toimivaksi. Meidän tieteemme, kulttuurimme, historialliset perinteemme sekä uskonnollisena perustanamme oleva islam muodostavat yhdessä suuren pohjan. Meidän tehtävänä on käyttää sitä kaikkea tehokkaasti.

Jännitys Azerbaidžanissa ei ole peräisin vasta Karabahin ongelmasta, eli Armenian hyökkäyksestä Azerbaidžania vastaan. Tapahtumat Giandžassa ovat tapahtuneet juuri äsken. Valitettavasti yhtenä syynä jännityksen syntymiseen on eri kansojen ja etnisten ryhmien välisten suhteiden paheneminen. Nämä kansat ja etniset ryhmät asuvat Azerbaidžanissa pitkiä vuosia ja maamme on ollut Kotimaa kaikille täällä asuville ihmisille monia vuosikymmeniä. Azerbaidžanin on pysyttävä heidän kotimaanaan vastaisuudessakin.

Kaikilla Azerbaidžanin tasavallan alueella asuvilla kansalaisilla on samoja oikeuksia uskontoaan, kansalaisuuttaan, polittista kantaansa riippumatta. Jos me voisimme noudattaa ja toteuttaa niitä käsitteitä käytännössä, saamme kaikkien Azerbaidžanin tasavallassa asuvien kansojen liittymisen yhteen. Tämä on myös yksi tärkeimpiä tehtäviämme. Luulen meidän toimittavamme sen.

Ulkopolitiikan alalla viime vuonna tehtiin paljon työtä. Mutta paljon on vielä tekemättä. Olen sitä mieltä, että Azerbaidžanin tasavallan täytyy kehittää tasa-arvoiset suhteet kaikkien maiden kanssa. Meidän täytyy panna kaksipuoliset suhteet kuntoon jokaisen maan sisärakennettaan tai sisäpolitiikan suuntaansa huolimatta. Ennen kaikkea meidän on kunnostettava kulttuuri-, talous- ja valtiolliset suhteet naapurimaiden kanssa. Tästä näkökulmasta Azerbaidžanin kansa kannattaa suhteita Turkin tasavallan kanssa. Suhteet Iranin islamilaiseen tasavaltaan on kehitettävä ja parannettava. Venäjä on suuri valtio ja meidän pohjoinen naapurimme. Kyllä Venäjän ja Azerbaidžanin väliset suhteet tulevat paremmaksi, leveämmäksi ja hedelmällisemmäksi. Niitä täytyy kehittää itsenäisyyden perusteella. Meidän täytyy rakentaa kiinteämpiä suhteita kaikkiin entiseen Neuvostoliittoon kuluneihin maihin, eli Ukrainaan, Valkovenäjään, Georgiaan, Kazakstaniin, Moldovaan, Keski-Asian ja Itämeren maihin. Me tarvitsemme sitä kovasti, koska monta vuotta meidän talous- ja kulttuurisuhteet niiden maiden kanssa olivat aika kiinteitä. Sellaisia suhteita ei saa katkaista, niitä täytyy kehittää. Minulla ei ole epäilyksiäkään siitä, että juuri semmoinen politiikka auttaa Azerbaidžanin tasavaltaa muodostumaan ja kehittämään itsenäisenä valtiona.

Azerbaidžanin tasavalta on jo päässyt kansainväliselle tasolle. Yhdysvaltain myöntävä suhtautuminen Azerbaidžanin tasavaltaa kohtaan viime aikoina iloitse meitä, ja minä olen sitä mieltä, että suhteet Yhdysvaltain kanssa täytyy syventää ja kehittää.

Meidän täytyy syventää ja kehittää suhteemme myös Euroopan valtioiden, erityisesti Iso Britanian, Ranskan ja Saksan kanssa. Mutta samalla meidän suhteemme kaikkien islamimaiden ja turkkilaiskielisten maiden täytyy kehittää vielä nopeammin. Sillä tavalla minä kuvaan asenteeni ulkopolitiikan alalla. Korkeimman neuvoston puheenjohtajana minä tulen aina työskentelemään sillä alalla vakuuttaakseni meidän prisidentimme, Korkein neuvostomme ja hallituksemme menestyksen.

Mutta nykypäiväisissä olosuhteissa kaikkein tärkein tehtävämme on Giandžassa syntyneen jännityksen poistaminen. Täällä Milli Medžlisin istunnossa ja tältä puhujankorokkeelta minä puhuttelen kaikkia Azerbaidžanin kansalaisia, meidän veljiämme, siskojamme ja lapsiamme, sekä ilmoitan, että meidän tasavalta on nyt aika vaikeassa tilanteessa. Minä ilmoitan vielä kerran, että vaikein tehtävämme on palauttaa meidän miehitetyt alueet takaisin ja vakuuttaa Azerbaidžanin alueellisen yhtenäisyyden ja itsenäisyyden. Sen vuoksi kaikki sisäiset erimielisyydet on heitettävä sivuun. Puhuttelen kaikkea Azerbaidžanin kansaa, Giandžan väestöä, Azerbaidžanin tasavallan eduskunnan kansanedustaja Suret Guseinovia sekä hänen aseveljiä, ja kehotan heitä kaikkea viisauteen ja inhimillisiin suhteisiin. Meidän tasavaltamme nyt tarvitse sitä kaikkein kovin ja heidän ja koko kansan täytyy tietää, että tässä hetkessä meidän on oltava yhdessä. Tässä Azerbaidžanin historian tragistisessa hetkessä meidän edessä on suuri vaara. Tässä ajanjaksossa pitää yhdistää kaikki voimat, kaikki poliittiset puolueet ja yhteiskunnalliset järjestöt, kaikki ihmiset. Kaikkien on unohdettava loukkauksensa. Meidän on yhdistyttävä ja päästettävä Azerbaidžan tästä vaikeasta tilanteesta. Minä luulen, että Giandžan väestö sekä Giandžan naapurialueilla asuvat ihmiset kuulevat ja kannattavat minua. Suret Guseinov myös kuulee minua, hän käyttäytyy viisaasti ja me yhdessä saamme tämän hädän loppuun. Minä pyydän kaikkea teitä toimimaan tässä suunnassa ja yhdistymään. Minä pyydän heittämään sivuun pikkuloukkauksia ja juorut. Kaikki muut ongelmat ratkaistaan myöhemmin. Nyt on erilainen aika. 

Tämän yhteydessä minä haluan koskea vielä toista kysymystä. Jotkut ihmiset ovat sitä mieltä, että jos Geidar Alievin pääsisi johonkin virkaan Azerbaidžanissa, hän tulee kostamaan jollekulle. Minä muka suhtautuisin huonosti ihmisiin, jotka olivat minua vastaan tai suhtautuivat minuun huonosti. Minä ilmoitan teille ja koko Azerbaidžanin kansalle, että minun luonteessani ei ole kostoa ollenkaan. Tiedyt ihmiset ovat keksineet sen keinotekoisesti ja heidän tarkoituksenaan on mustata minut ja erottaa meidät toisistaan. Minä lupaan teille, että minä en tule kostamaan kenellekään. Jos joku suhtautui joskus huonosti minuun tai teki minulle jotain pahaa, minä olen jo antanut hänelle anteeksi.

Minä en koskaan rappeutunut kostamisen tasolle, enkä tee sellaista milloinkaan. Eikä syynä ole minulle osoittamanne luottamus tai minun korkea virkani. Ei. Minä olen ihan tavallinen kansalainen, eikä minulla ole aikomusta kostoa jollekulle tai olla vihoissaan jonkun kanssa. Jokaisen meistä täytyy kieltämättä noudattaa kuria, jokaisen meistä täytyy noudattaa lakeja, meidän on vakuutettava lain päällikkyyttä. Kaikkien ihmisten on noudatettava lakia. 

Olen sitä mieltä, että Korkeimman neuvoston, Azerbaidžanin presidentti Abulfaz Erčibein kanssa me kaikki voimme päästä tästä tilanteesta. Tämän takia minä kehotan teitä kaikkea yhteyteen. 

Kiitos!