Azerbaidžanin tasavallan presidentti Geidar Alievin anomus Yhdysvaltain presidentti herra William J. Klintonille. Bakussa, 8. päivänä helmikuuta vuonna 1999.


Arvoisa herra presidentti! 

Haluan ilmoittaa Teille minun syvää huolestuneisuuttani siitä, että Armenian ja Azerbaidžanin välisen konfliktin ratkaisemisprosessista puuttuu edistys. Azerbaidžanin alueellinen yhtenäisyys on vielä rikottuna, 20 prosenttia maan aluetta on vielä Armenian armeijan miehittämänä, ja noin miljoona kotikunnastaan karkotettua azerbaidžanilaista ovat jo viisi vuotta joutuneet pahoihin kärsimyksiin. YK:n turvallisuusneuvoston antamat päätöslauselmat numero 822, 853, 874, 884, jotka ehdottomasti vaativat Armenian puolustusvoimien vetämistä miehitetyiltä alueilta, jäävät yhä toteuttamattomiksi. 

Kuten tiedätte, vuoden 1992 toukokuussa muodostui ETYJ:n Minskin ryhmä ja tulevan rauhankokouksen mandaatti oli määrätty. Rauhankokouksessa Armenia ja Azerbaidžan tunnustettiin konfliktin osapuoliksi entä Vuoristo-Karabahissa asuvat azerbaidžanilainen ja armenialainen yhteisöt asianosaisiksi. Siitä huolimatta Armenian tasavallan Azerbaidžania vastaan vuonna 1988 aloittama hyökkäys jatkuu edelleenkin ja Vuoristo-Karabahin lisäksi miehitetyksi tuli vielä seitsemän suurta aluetta Azerbaidžania. 

Viime seitsemän vuoden aikana ponnisteltiin kovasti tehokkaan mekanismin luomiseksi Minskin ryhmän sisällä. Mutta Armenian tasavallan destruktiivisen asenteen vuoksi neuvottelut jatkuvasti ajautuivat umpikujaan eivätkä tuottaneet mitään myönteisiä tuloksia.

Meidän konfliktin rauhanomaiseen ratkaisemiseen tarkoitettujen ponnistuksiemme sekä Minskin ryhmän kannatuksen ansiosta vuoden 1994 maaliskuussa oli saavutettu tulitauko, joka jatkuu edelleenkin. ETYJ:n vuonna 1994 Budapestissa pidetyssä kokouksessa tehty päätös kansainvälisten voimien luomisesta, joiden tarkotuksena oli saapua konfliktin alueelle ja hajottaa aseellisen konfliktin seurauksia, sekä ETYJ:n vuonna 1996 Lissabonissa pidetyssä kokouksessa tehdyt päätökset, jotka ovat määränneet kansainvälinen oikeudellinen tausta rauhansopimuksen allekirjoittamisen jälkeen, voidaan pitää suurina poliittisina saavutuksina, joilla on suuri merkitys Armenian ja Azerbaidžanin välisen konfliktin oikeudenmukaiselle ratkaisemiselle. Mutta niissä kokouksissa hyväksytyt päätökset ovat jäänet toteuttamattomiksi Armenian tasavallan asenteen takia sekä sen takia, ettei ETYJ kykene pakottamaan Armeniaa toteuttamaan niitä.

Kuten tiedätte, 1. päivänä kesäkuuta vuonna 1997 ETYJ:n Minskin ryhmän puheenjohtajia eli Venäjä, Yhdysvallat ja Ranska Lissabonissa hyväksyttyihin konfliktin raktaisemisen periaatteisiin pohjautuen olivat esittäneet kaikenpuolisen sopimuksen projektin, joka koostuu kahdesta osasta. Ensimmäinen osa käsittää tulitaukoa, entä toinen määrää Vuoristo-Karabahin asemaa. Huolimatta siitä, että Azerbaidžanin osapuoli suostui puheenjohtajien ehdotuksiin, Armenia ilmoitti olevansa suostumatta niihin. Ollessaan tunnustamatta Azerbaidžanin alueellista yhtenäisyyttä sekä viitaten Vuoristo-Karabahin aseman määräämisen mahdottomuuteen ennen Minskin kokouksen koolle kutsumista, Armenia hyläsi puheenjohtajien ehdotuksia. On huomattava, että 20. päivänä kesäkuuta vuonna 1997 kuuluisan Denverin tapaamisen aikana Venäjän, Yhdysvaltain ja Ranskan presidentit ovat erikoisilmoituksessaan maininneet, että he kannattavat kyseessä olevia ehdotuksia. 

Lissabonin kokouksen jälkeen eli 19. päivänä syyskuuta vuonna 1997 Minskin ryhmän puheenjohtajat esittivät toisen ehdotuksen, joka edellytti konfliktin vaiheittain tapahtuvaa ratkaisemista. Kyseessä olevan ehdotuksen mukaan ensimmäisessä vaiheessa vapautetaan kuusi miehitettynä olevaa aluetta, jotka sijaitsevat Azerbaidžanin entisen Vuoristo-Karabahin autonomisen alueen rajojen ulkopuolella, paitsi Lachinskin aluetta. 

Siihen vaiheeseen kuului myös ETYJ:n operaation toteuttaminen, jonka tarkoituksena olisi ollut rauhanpuolustus, siirtolaisten palautus vapautetuille alueille sekä sodan aikana Armenian tuhoamien tärkeiden liikennelinjojen entistäminen. Sitten toisessa vaiheessa eli aseellisen konfliktin seurauksien hajottamisen jälkeen, osapuolien olisi määrättävä Vuoristo-Karabahin asema Azerbaidžanin tasavallassa sekä ryhdyttävä sen turvallisuutta takaaviin toimenpiteisiin. 

10. päivänä lokakuuta vuonna 1997 Strasbourgissa Azerbaidžanin ja Armenian presidentit lupasivat jatkaa neuvotteluja 19. päivänä syyskuuta vuonna 1997 esitettyjen ehdotuksien perusteella. Se loi meille tilaisuuden toivoa neuvottelujen menestykseen, joka taas mahdollistisi konfliktin oikeudenmukaista ratkaisemista. Mutta sitten Armenian presidentti Levon Ter-Petrosianin virasta irtisanominen ja Armenian johdon asenteen tiukentuminen tuhosi ne konfliktin oikeudenmukaisen ratkaisemisen mahdollisuudet. 

Pitkään aikaan kestäneet tauon jälkeen 9. päivänä marraskuuta vuonna 1997 Minskin ryhmän puheenjohtajien edustajat neuvotteluprosessin tehostamiseksi esittivät kolmannen ehdotuksen, joka suretti kovasti azerbaidžanilaista osapuolta, ja sen jälkeen neuvottelujen jatko on tullut mahdottomaksi. Kyseessä oleva ehdotus pohjautui maailman käytännössä olemattomaan ”yhtenäisen valtion” ideaan. Tämä ehdotus ei ollut mitään muuta kuin vetäytyminen entisistä asenteista, jotka taas pohjautuivat ETYJ:n kahdessa kokouksessa hyväksyttyihin päätöksiin. Ne ehdotukset erottavat Vuoristo-Karabahin valtiolliseksi aluerakenteeksi ja antavat sille saman aseman kuin Azerbaidžanille keksityn ”yhtenäisen valtion” rajoissa. Mutta samalla viittaus siihen, että se ”yhtenäinen valtio” luodaan kansainvälisesti tunnetuissa Azerbaidžanin rajoissa, ei kuitenkaan anna mitään takauksia Azerbaidžanin alueellisen yhtenäisyyden ja suvereniteetin kannalta, vaan rikkoo näitä. 

Minä olen sitä mieltä, että välittäjien miettimättömiä toimintoja ehdottomasti vahingoitti konfliktin ratkaisemisen prosessin vakavasti ja heitti sen takaisempaan. Ja se huolestuttaa meitä vakavasti, muun muassa sen vuoksi, että Venäjän federaatio jatkaa Armenian tasavallan asettamista. 

Sen selvänä todisteena on Venäjän toteuttama MiG-29-hävittäjien ja S-300 ilmantorjuntaohjusten Armenialle toimitus. Se seurasi laitonta kauppaa, jonka kohteena oli aseen toimitus ja kauppasumma oli noin miljardi USA:n dollaria. 

Minä luulen, että jos puheenjohtajat eli Yhdysvaltain, Venäjän ja Ranskan johtajat eivät ryhdy tehokkaisiin toimenpiteisiin, niin Armenian ja Azerbaidžanin välisen konfliktin oikeudenmukainen ratkaiseminen tulee mahdottomaksi. Maailman 53 maan Lissabonissa hyväksymän kolmen periaatteen noudattamisella on aivan erikoinen merkitys. 

Kaiken tämän huomioon ottaen, minä käännyn puoleenne, herra Presidentti, toimiessanne ETYJ:n Minskin ryhmän puheenjohtajana, ja pyydän ponnekkaasti tehostamaan Teidän henkilökohtaista toimintaa sekä maanne ulkopoliittisen viraston toimintaa konfliktin mahdollisimman nopean ratkaisemiseksi Lissabonin kokouksessa hyväksyttyjen periaatteiden perusteella. Se pitkään aikaan kestävä konflikti on suuri vaara Euroopan rauhalle ja vakavuudelle. 

Parhain terveisin, 

Geidar Alievin 

Azerbaidžanin tasavallan presidentti 

”Bakun työntekijä” -lehti, 17. päivä huhtikuuta vuonna 1999