TEOKSET / SISÄPOLITIIKKA / Merkkipäivät

Azerbaidžanin tasavallan presidentti Geidar Alievin puhe Nahchyvanin autonomisen tasavallan syntymisen 75. vuosijuhlan virallisessa vastaanottotilaisuudessa 12. lokakuuta 1999.


Hyvät rouvat ja herrat!

Arvoisat vieraat!

Ystävät!

Tänään on melkoinen päivä azerbaidžanin kansan ja itsenäisen Azerbaidžanin elämässä. Me juhlimme juhlatapahtumassa itsenäisen Azerbaidžanin erottamattoman osan eli Nahchyvanin autonomisen tasavallan syntymisen 75. vuosijuhlaa.

Azerbaidžanin kaikki osat ovat arvokkaita jokaiselle azerbaidžanilaiselle. Sen takia Nahchyvanin autonomisen tasavallan syntymisen 75. vuosijuhla on jokaisen azerbaidžanilaisen sekä koko kansan juhla. Me muistamme ja vielä kerran Nahchyvanin tapahtumat näyttäen samalla Azerbaidžanin kehitystä kokonaisuutena sekä muutoksia Azerbaidžanin tasavallan elämässä.

Aikaisemminkin Nahchyvanin autonomisen tasavallan syntymisen vuosijuhlat juhlittiin. Monta kerta minä olen osallistunut sellaisiin tilaisuuksiin. Vuonna 1949 vietettiin 25. vuosijuhlan. Tuolloin minä en ollut Azerbaidžanissa, vaan Leningradissa, koska olin opiskelemassa siellä. Sitä ennen kuitenkin olin töissä täällä. Olin töissä sekä Nahchyvanin Kansankomisaarien neuvostossa, jonka nimi on nykyään ministerineuvosto, että turvallisuuspalvelussa. Sen takia, kun asuin silloin Leningradissa olin varsin kiinnostunut siitä, mitä oli täällä tapahtumassa, vaikka televisioita ei vielä ollut, enkä voinut saada tietoa radiosta. Pidin yhteyttä vain postitse. Juhlan viikon jälkeen sain tietoja Nahchyvanista. Saadussa kirjeessä oli kerrottu Nahchyvanin tilaisuuksista.

Vaikka tuolloin olin hyvin nuori – vain 25-26 vuotta, kaikkein eniten minä muistan sen, että Nahchyvanin autonomisen tasavallan vuosijuhlan kunniaksi Neuvostoliiton korkeimman neuvoston puhemiehistö päätti palkita tasavallan kunnostautuneita kunniamerkeillä. Niiden joukossa olin minäkin.

Sitä ennen minua palkittiin mitaleilla suuren isonmaallisen sodan yhteydessä. Kuitenkin sen kaltainen huomio vaikutti minuun kovasti, koska minä olin kaukana Nahchyvanista silloin, kun sen 25. vuosijuhlaa vietettiin. Siitä muistan jopa nyt, 50 vuoden kuluttua.

Minä osallistuin Nahchyvanin autonomisen tasavallan 40. sekä 50. vuosijuhlan viettämiseen kun vuonna 1974 minusta on jo tullut Azerbaidžanin johtaja. Maan johtajana minä saavuin tänne ja osallistuin kaikkiin juhlamenoihin. Se kaikki on Nahchyvanin historiaan liittyviä sivuja.

On pakko mainita, että vaikka juhlamenot pidettiin toisin kuin nykyään, ihmiset olivat kuitenkin iloisia ja epäilyksettä iloitsivat Nahchyvanin autonomisen tasavallan vuosijuhlasta ja järjestivät juhlamenoja itse mahdollisuutensa mukaan.

Tämä vuosijuhla on kuitenkin kaikista muista täysin erilainen. Nyt me olemme saavuttaneet itsenäisyyden. Azerbaidžanin itsenäisenä maana itse rakentaa omaa elämäänsä, hoitaa omat asiansa ja sen takia Nahchyvanin autonomisen tasavallan 75. vuosijuhlan pitäminen itsenäisessä maassa on minusta arvokkaampaa kuin ennen.

Me vietämme sitä vuosijuhlaa Azerbaidžanin itsenäisyyden julistamispäivän aattona, eli vuoden 1991 lokakuun 18. päivän vuosijuhlan aattona. Se päivä on itsenäisyyden entistämistä koskevan perustuslaillisen pöytäkirjan julistamispäivä ja sen takia 18. lokakuuta on myös meidän juhla. Ne juhlat ovat niin kauniita yhdessä.

Tänään olen jo maininnut, että nahchyvanilaiset olivat niitä, jotka muita eniten kaipasivat vapautta ja itsenäisyyttä. Sen vuoksi, Azerbaidžanin itsenäisyyden saavuttaminen, on historiallinen ja erittäin tärkeä tapahtuma sekä nahchyvanilaisille, että koko Azerbaidžanin kansalle huolimatta siitä, että sillä hetkellä Nahchyvan oli jo ollut itsenäinen.

Minä olen sitä mieltä, että tämä vuosijuhla on Nahchyvanin viime 75 vuoden historian kaikkein tärkein ja merkittävin päivä. Juhliessamme tänään me samalla vietämme myöskin Azerbaidžanin valtiollisen itsenäisyyden 8. vuosijuhlaa. Juhliessamme tänään me näytämme koko maailmalle, että Azerbaidžan on itsenäinen maa. Juhliessamme tänään me näytämme varmuutemme siitä, että Azerbaidžan jatkaa menestyksellistä kulkuaan itsenäisyyden tiellä. Juhliessamme tänään me näytämme vielä kerran, että Azerbaidžan on demokraattinen ja maallinen oikeusvaltio ja itsenäinen kansa. Kaiken sen huomioon ottaen tämä päivä on koko Azerbaidžanin kansan suuri juhla.

Kulkien itsenäisyyden tietä Azerbaidžan on tehnyt mainion työn niiden 8 vuoden kuluessa ja tärkeintä on se, että sisä- ja ulkopuolisista vaikeuksista sekä Armenian hyökkäyksen seurauksista huolimatta, sekä huolimatta siitä, että noin 20 prosenttia maamme on miehitettynä ja suunnilleen miljoona maan kansalaista asuu teltoissa pakolaisina, meidän maamme on elossa ja edelleen kehittyy. Me olemme kävelleet valtion itsenäisyyden, demokraattisen ja maallisen valtion kehittämisen tietä.

Tänään on ilmoitettu siitä, että Azerbaidžanin väestö on 8 miljoona ihmistä. Kaikkialla maailmassa on tunnettu, että Azerbaidžanilla on runsaita luonnonvaroja, maassamme on kehittynyt tiede, kulttuuri, koulutus ja se edistyy edelleen. Sen takia meillä on oikeus olla ylpeitä Kotimaastamme, omasta Azerbaidžanistamme.

Minä olen ylpeä siitä, että olen azerbaidžanilainen. Minä olen ylpeä siitä, että Azerbaidžan on minun kotimaa. Olen ylpeä siitä, että minun kansani on sellainen. Olen ylpeä siitä, että minulla on äidinkieli, azerbaidžanin kieli. Olen ylpeä siitä, että vahva, vapaa, itsenäinen Azerbaidžan on olemassa.

Minä pyydän nostaa lasit Azerbaidžanin kansalle, Azerbaidžanin itsenäisyydelle ja demokraattiselle kehitykselle, azerbaidžanin kielelle.

Eläköön pitkiä vuosisatoja itsenäinen, vapaa ja demokraattinen Azerbaidžan!

***

Geidar Alievin: Hyvät rouvat ja herrat!

Hyvät vieraat, ystävät!

Minun on pakko puhua teille vielä kerran, sillä tänään, kun meidän juhlamenomme olivat menossa, Turkin presidentti, minun hyvä ystävä ja veli Suleiman Demirel soitti tänne, Nahchyvaniin. Menojen lopussa minä puhuin hänen kanssa puhelimitse. Hän sanoi, että tänä juhlapäivänä hän on meidän kanssa, Azerbaidžanin ja Nahchyvanin kanssa. Hän myös lähetti tänne omia edustajiaan – kaksi ministeriä, kansanedustajan ja kuvernöörejä. Olemme saaneet häneltä Azerbaidžanin presidentille ja Nahchyvanin Korkeimman Medžlisin osoitetun kirjeen. Turkin presidentti on pahoillaan, ettei hän voi tulla tänne itse. Sen takia hän halusi omalla äänellä puhelimitse onnitella teitä Nahchyvanin autonomisen tasavallan 75. vuosipäivästä.

Kyllä, Turkin kaltaisen presidentti on maan johtaja ja aamusta iltaan on varattu töissä. Muun muassa, maanjäristyksen siellä tehtävä työ tarvitsee huomiota ja ottaa koko hallituksen ja valtion aikaa. Sellaisissa olosuhteissa, kun työtä on niin paljon, Turkin presidentti on lähettänyt onnittelukirjeet ja korkeissa viroissa olevia edustajia Azerbaidžaniin, Nahchyvaniin. Suleiman Demirel on löytänyt aikaa, soitti minulle ja onnitteli minua vielä kerran itse ja se ilahduttaa minua äärettömästi.

Se vielä kerran osoittaa siihen, kuinka suuri, huolehtivainen ja huomaavainen on Suleiman Demirel, kuinka vahvasti hän rakastaa Azerbaidžania ja Azerbaidžanin osana olevaa Nahchyvania. Olen varsin ylpeä siitä, että Azerbaidžanin kansalla on niin uskollinen ystävä kuin Suleiman Demirel.

Viime vuonna Ankarassa me vietimme juhlallisesti Turkin tasavallan 75. vuosijuhlaa. Sitä 75 vuotta kestänyttä historiaa katsoen tehdään seuraava päätös: iso johtaja Atatürkin luoma ja suureksi maaksi tullut Turkin tasavalta on varmoissa käsissä. Kaikkein eniten meitä ilahduttaa se, että Turkin kansa ja hallitus on uskonnollisia Mustafa Kemal Atatürk asialle. 

Suuri valtiomies ja runsas 40 vuotta Turkin poliittisella areenalla oleva poliitikko, hyvä Suleiman Demirel on ollut mukana niissä historiallisissa tapahtumissa ja Turkin kehityksessä.

Arvoisa Suleiman Demirel on johtava suuren Atatürkin ideoiden toteuttamisessa, hän tekee paljon työtä Atatürkin luoman tasavallan kehityksessä ja vetää kansansa Atatürkin tiellä.

Minä ehdotan juoda veljelliselle turkin kansalle, ystävälliselle, veljelliselle Turkin tasavallalle, nykyturkin maailman johtaja Turkin tasavallan presidentti Suleiman Demirelille, joka on iso azerbaidžanin kansan ystävä.

"Bakun työntekijä" -sanomalehti, 15. lokakuuta 1999