HISTORIALLISIA YLEISTIETOJA / ARMENIAN JA AZERBAIDŽANIN VUORISTO-KARABAHIN KONFLIKTI / Kansanmurha

Hodžalan tragedia on rikos inhimillisyyttä vastaan


Armenialaisten nationalistien käymä azerbaidžanilaisvastainen kansanmurha- ja hyökkäyspolitiikka on ollut runsas kaksisataa vuotta vanha. Sen politiikan tarkoituksena on azerbaidžanilaisten karkottaminen niiden alkuperäisestä asuinmaasta, joista sitten tehdään armenialaisten historioitsijoiden ja ideologien keksimä «Suur-Armenia». Oman halveksittavan ja vaarallisen politiikan käymiseksi he käyttävät erilaisia keinoja ja tapoja kuten historiallisten tietojen väärentäminen, poliittiset provokaatiot, valtion tuki sotaisalle nationalismille, separatismi ja hyökkäys naapurikansaa vastaan. Sen päämärän saavuttamiseksi Armeniassa ja tietyissä vieraissa maissa on luoto «kulttuuri-», uskonto-, politiikka- ja jopa terroristijärjestöjä, ja armenialaisen lobby.

1800 ensimmäisessä neljänneksessä käytävien Venäjän ja Iranin välisten sotien tuloksena oli azerbaidžanilaisten maan kahdeksi jakaminen ja armenialaisten siirtyminen Iranista ja Turkista Karabahiin, mikä on perusteellisesti muuttanut alueen tilanteen. Vuonna 1905 armenialaiset nationalistit teki teurastuksen azerbaidžanilaisia vastaan näiden omassa maassa. Satoja asuinpaikkoja tuhottiin. Vuonna 1918 Bakun kommuuni, jonka poliittinen ja sotajohto oli pääosin armenialainen, suoritti halveksittavan suunnitelman, jonka tarkoituksen oli Bakun alueella asuvien azerbaidžanilaisten poistaminen. Seurauksena kymmeniä tuhansia asukkaita on murhattu taloja, muistomerkkejä, moskeijoita ja kouluja tuhottu. Armenialaiset ovat tappaneet azerbaidžanilaisia Gandžassa, Shamahyssa, Gubass, Lenkoranissa, Karabahissa, Muganassa sekä muissa Azerbaidžanin osissa.

Azerbaidžanilaisvastainen kansanmurha- ja maastakarkoituspolitiikka jatkettiin petollisin keinoin neuvostovallan kaudenkin, kun julistettiin kansojen tasa-arvoisuuden periaate. Siinä vaiheessa on tehty monta Azerbaidžania koskevia ja epäoikeudenmukaista päätöstä. 1920-luvulla Azerbaidžanin osana ollut Zangezur oli luovutettu Armenialle ilman mitään perusteita ja siten Azerbaidžanin muinainen osa eli Nahčyvan oli irrotettu kotimaastamme. Vuoristo-Karabahissa syntyi armenialaisten autonomia.

Neuvostoliiton johdon vuosina 1948-1953 tekemien vastuuttomien päätösten mukaan satoja tuhansia azerbaidžanilaisia oli siirretty niiden omasta maasta ja Armeniassa oli luotu monoetninen tasavalta.

Vuonna 1988 alkanut perusteeton konflikti Vuoristo-Karabahissa, Azerbaidžanin alueella raivoava armenialainen taantumus ja syyttömän azerbaidžanilaisen väestön katkera tuska jäivät huomaamattomiksi sekä Neuvostoliitossa, että koko maailmassa. Tilanteesta innostuneet armenialaiset jatkoivat kansanmurhapolitiikkansa. Armenian armeija miehitti 20 prosenttia Azerbaidžanin aluetta mukaan luettuna 7 aluetta (Kelbadžar, Lačin, Agdam, Fizulim Džebrail, Gubadly ja Zangilan) Vuoristo-Karabahin ympärillä. Yli miljoona azerbaidžanilaista on barbaarillisesti karkotettu omasta asuinmaasta joutuen armenialaisen vandalismin uhriksi. Tuhansia taloja, muistomerkkejä, moskeijoita, hautausmaita ja kouluja oli tuhottu. 

Vuoristo-Karabahin kylissä Kärkidžahan, Meshali, Gushčular, Agdaban ja muissa azerbaidžanilaisissa kylissä Armenialaisten sotavoimien tekemät sotarikokset sekä Hodžalan kansanmurha jäävät ikuisesti mustaksi tahraksi «surevien ja paljon kärsineiden» armenialaisten omatunnolle.

Hodžalan tragedia on yksi 1900-luvun kauheimmista rikoksista, joka oli armenialaisten suuntaama azerbaidžanilaisia vastaan. Rikoksen tekijät ovat samoja, jotka loivat Suur-Armenian sovinistipolitiikan ja monoetnisen valtion periaatteet. 1900-luvun lopussa armenialaiset anastajat jatkavat vuonna 1905 aloittanut azerbaidžanilaisen maan miehitystä tehden hirmuisia rikoksia inhimillisyyttä vastaan. Syynä on se, ettei kansainvälinen yhteisö vielä tajunnut, tuominnut eikä estänyt edellisiä rikoksia.

Azerbaidžanin historian verisin kirjaimin kirjoitettuna vuoden 1992 lokakuun 26 yönä armenialaiset sotavoimat mukaan luettuna sotakoneet ja neuvostovaiheesta alkaen Hankendissa ollut 366. rykmentti, jonka valtaosa oli armenialaisia tuhosi vanhan Hodžalan.

Aluksi Hodžala oli tuhottu voimakkaalla tykistö- ja panssariammunnalla. Kaupunki syttyi palamaan. Sitten kaupunkiin muutamista suunnista hyökkäsi jalkaväki, joka taurasti eloon jääneitä kaupungin asukkaita.

Tuona päivänä lyhyessä ajanjaksossa armenialaiset aseistetut joukot ovat julmasti ja kidutuksilla tuhosivat 613 siviiliä ja vakavasti haavoittivat 421 siviiliä.

Ihmiset, jotka pystyivät pääsemään saarroksesta pois, oli tapettu julmasti metsissä kun joutuivat armenialaisten väijytykseen. Ankarat pyövelit ottivat päänahkoja pois, pistivät aseita vauvojen silmiin, leikkasivat raskaina olevien naisten mahoja, kaivoivat maahan eläviä ihmisiä tai polttivat niitä. Osa ruumiita oli miinoitettu.

Tuolloin 1275 joutuivat vangiksi tai katosivat tietymättömiin, 10 tuhannen kaupunki oli lähes kokonaan tuhottu, rakennukset raunioitettu ja poltettu. 150 ihmistä mukaan luettuna 68 naista ja 26 lasta on vielä tietymättömissä. Tragedian seurauksena noin tuhannen siviiliä joutuivat invalidiksi, saivat erilaisia ampumahaavoja. Tapettuna on 106 naista, 83 pikkulasta, 70 vanhusta. 487 ihmistä on raajarikkoja mukaan luettuna 76 teini-ikäistä.

Tragediassa 6 perhettä on tapettu kokonaan, 25 lasta menetti molemmat vanhempansa, 130 lasta menetti yhden vanhemman. Tapetuista yhteismäärästä 56 ihmistä oli poltettu.

Azerbaidžanin presidentti herra Ilham Alievin azerbaidžanilaiselle kansalle osoitetun puheen mukaan «satoja siviilejä on karkotettu ennen historiassa näkymättömällä julmuudella ja niiden ruumiit häpäisty. Lapset, naiset ja vanhukset, koko perheet on tapettu. 1900-luvun lopussa tapahtui erittäin vakava rikos sekä azerbaidžanilaisia, että koko ihmiskuntaa vastaan. Petollisuudeltaan, barbaarisuudeltaan ja julmuudeltaan Hodžalan tragedia on erikoinen muiden inhimillisyyttä vastaisten rikosten joukossa».

On vaikeaa kuvitella, että sellainen ennen historiassa näkymätön barbaarisuus tapahtui 1900-luvun lopussa koko maailman edessä!

Valtiollista itsenäisyyttä ja alueellista yhtenäisyyttä vastaan suunnatun terrorin rinnalla se typerä ja armoton teurastus on julma rikos sekä azerbaidžanilaisia, että koko ihmiskuntaa vastaan. Armenialaisten nationalistien tekemän Hodžalan kansanmurhan tarkoituksena on pelotella azerbaidžanilaisia, jotka eivät kuitenkaan tahdo luovuttaa omaa maatansa anastajille, murtaa heidän vastustamistahtonsa ja sitten tuhota heitä.

Hodžalan hyökkäysoperaation johtajina oli 366. rykmentin 2. pataljoonan komentaja Seiran Oganian, 3. pataljoonan komentaja Evgeni Nabokih, 1. pataljoonan päämajan johtaja Valeri Čitčian. Operaatiossa osallistui muun muassa 90 panssarivaunua ja sotakonetta sekä muu sotatekniikka. Siviiliväestön kansanmurhassa osallistuivat aktiivisesti rykmentin sotilaat Slavik Arutiunian, Andrei Ishhanian, Sergei Beglarian, Movses Akopian, Grigori Kisebekian, Vačik Mirzojan, Vačagan Airinian, Aleksandr Airapetian ja muutkin. Armenialaisten aseistetuista joukoista osallistuivat Karo Petrosian, Seiran Tumasian, Valerik Grigorian ja muutkin. Sittemmin kävi ilmi, että siviiliväestön murhaan osallistui myös Hankendin kaupungin sisäasiainosaston johtaja Armo Abramian, Askeranin piirin sisäasiainosaston johtaja Mavrik Gukasian mukana hänen sijaisensa Shagen Barsegian, armenialaisen kansanrintaman Vuoristo-Karabahin edustaja Vitali Balasanian, Hankendin kaupunkivankilan johtaja Seržik Kočarian ja muutkin.

Hodžalan tragedian aikana majurina ollut S. Oganian on nykyään kenraali ja Armenian Tasavallan puolustusministeri. Samaan murhaan osallistuneita on nyt eri viroissa Armenian luomassa nukkehallituksessa sekä Armenian hallituksessa.

YK:n 11. joulukuuta 1946 tekemässä päätöslausunnossa 96 on mainittu, että kansanmurha ihmisten ryhmien elämäoikeuden kieltämisellään luokkaa ihmisen arvokkuutta, sekä anastaa aineellisia ja henkisiä arvoja. Sellaiset teot eivät vastaan YK:n tarkoituksia ja päämääriä. YK:n yleiskokouksen 9. joulukuuta 1948 hyväksymässä päätöslauselmassa 260 eli Konventiossa kansanmurharikoksen estämisestä ja siitä rangaistuksesta, joka astui voimaan vuonna 1961, on määrätty kansanmurharikoksen oikeudellinen pohja. Konventioon liittyneet maat ovat velvollisia ryhtyä toimenpiteisiin kansanmurhan estämiseksi ja siihen syyllistyneiden rankaisemiseksi. Siten ne maat toteavat, että kansanmurha on kansainvälistä lainsääntöä rikkova rikos huolimaatta siitä, tehtykö se sodan tai rauhan aikana. Hodžalassa tehdyn rikoksen piirteet ja mittakaava osoittavat, että se oli kyseessä olevassa Konventiossa mainittu kansanmurharikos. Etukäteen suunnitellun joukkoteurastuksen tarkoituksena oli tuhota kaikki siellä asuneet ihmiset siitä, että he olivat azerbaidzhanilaisia.

Kansainvälisen oikeuden sodanajan köytöstä määräävien sääntöjen rikkominen ei rajoita Armenian lainsäädännön sivuuttamista. Kansainvälisen humanitaarisoikeuden mukaan sotaa voivat käyttää pelkästään sodan osapuolien aseistetut voimat. Siviiliväestö ei saa osallistua sotaan ja se tulee kunnioittaa. Geneven neljännen konvention Siviiliväestön suojelusta sodan aikana artiklan 3 mukaan siviiliväestön turvallisuuden rikkominen tai tappo, loukkaaminen, julma käytös, kidutuksia ja ihmisarvokkuuden alentaminen on kielletty. Konvention artiklassa 33 on mainittu, että yhtäkään siviilihenkilöä saa rangaista rikoksesta, joka ei ole kyseessä olevan henkilön tekemä.

Joukkorangaistustoimenpiteet, siviiliväestön pelotteleminen, terrorismitoiminta sitä vastaan on ehdottomasti kielletty. Kyseessä olevan Konvention artiklan 34 mukaan siviiliväestöä ei saa ottaa panttivangiksi, mutta armenialaiset kuitenkin avoimesti osoittivat epäkunnioitustaan sen periaatteen osalta kun vain Hodžalassa panttivangiksi oli otettu yli tuhannen ihmistä. Niistä oikeussäännöstä välittämättä armenialaiset sotajoukot tuhosivat Hodžalan siviiliväestöä julmasti. Yllämainittu voi käsitellä kansanmurhana ja rikoksena, joka on edellytetty 9. joulukuuta 1948 hyväksytyssä Konventiossa kansanmurharikoksen estämisestä ja sen rangaistuksesta.

Hodžalan miehityksen aikana julmia rikoksia siviiliväestöä vastaan tehneet ihmiset ovat rikkoneet siten Geneven sopimuksen säännöt, ihmisoikeuksien yleissopimuksen artiklat 2, 3, 5, 9, 17, sopimuksen naisten ja lasten suojelusta poikkeustilanteen ja sodan aikana sekä Sopimuksessa kansanmurharikoksen estämisestä ja sen rangaistuksen sääntöjä. Ne eivät ole vielä saaneet rangaistustaan. Ja rankaisemattomuus luo pohjan uusien rikosten tekemiselle.

Armenia ei kiellä tehtyjä rikoksia, vaan puolustaa kansanmurhaa azerbaidžanilaisia vastaan, ja sen tekijät pidetään kansallisina sankareina. Armeniassa avoimesti käydään azerbaidžanilaisvastaista politiikkaa ja valtion mittakaavassa luodaan ideologiaperiaatteita azerbaidžanilaisen maan miehittämiselle. Väärennetystä armenialaisesta historiasta tehdään valtion politiikka, jonka tarkoituksena on armenialainen nuorison sovinistikoulutus.

Monien maiden eduskunnat ovat kuitenkin huomaamatta Hodžalan tragediaa ja samalla avoimesti keskustelevat tarinaa «armenialaisten kansanmurhasta». Ne ovat jopa tehneet epäoikeudenmukaisia päätöksiä suhtautuen välinpitämättömästi historiallisiin totuuksiin. Juuri se on yksi niistä syistä, joista armenialaisen osapuolen tahdosta Vuoristo-Karabahissa jatkuva armenialais-azerbaidžanilaisen konfliktin ratkaisemispyrkimykset eivät ole vielä onnistuneet.

Vuodesta toiseen armenialaiset historioitsijat taas esittelevät vuoden 1915 tapahtumia, kun armenialaisten kansanmurha muka tapahtui, ja pyrkivät siten saamaan kansainvälistä yhteisöä unohtamaan azerbaidžanilaisten joukkotappoja, joita oli monta vuosisadan alusta alkaen. Siten he pyrkivät huimaamaan kansainvälistä yhteisöä.

Osa Azerbaidžanin maata on yhä miehitettynä. Armenialaiset pyövelit ovat hävittäneet armottomasti syyttömiä ihmisiä omien ahnaiden päämäärien mukaisesti. Kaikkien azerbaidžanilaisten on saada Hodžalan tragedian tunnustamista kansanmurhaksi. Sellaiset rikokset eivät saa toistua.

Sen tapahtuman johdosta azerbaidžanilaisen kansan johtaja Geidar Alievin sanoman mukaan «Hodžalan tragedia on yksi pahimmista 1900-luvun tragedioista. Totuus Hodžalan kansanmurhasta tulee välittää kansainväliselle yhteisölle, joten Hodžalan kaltainen tragedia ei pystynyt toistumaan missään maailmassa. Paljon työtä täytyy tehdä joten kaikki humanismin periaatteisiin uskonnolliset ihmiset voisivat ilmaista oma ehdottoman kantansa siitä tragediasta».

Juuri sen jälkeen, kun azerbaidžanilaisten vaatimuksesta vuoden 1993 kesäkuussa kansan johtaja Geidar Alievin oli palannut johtoon, mahdolliseksi tuli poliittinen ja oikeudellinen arvostelu monille kansallisille tragedioillemme, mukaan luettuna Hodžalan kansanmurhalle. Kansan johtajan aloitteesta maan Milli Medžlis hyväksyi 24. helmikuuta 1994 asetuksen «Hodžalan kansanmurhan päivästä». Tässä asetuksessa on esitetty yksityiskohtaisesti tragedian syyt ja siihen syyllistyneet.

Kyllä ainutlaatuinen merkitys Hodžalan totuuden tiedottamisessa kansainväliselle yhteisölle ja tapahtuman objektiivisessa arvostelussa kuuluu Geidar Alievin säätiön johtajalle rouva Mehriban Alieville. Geidar Alievin säätiö vuodesta toiseen pitää 70 maissa tapahtumia Hodžalan tragediasta. Säätiö pitää konferensseja, muistojuhlia, julkaisee kirjoja, mainoslehtisiä, DVD-levyjä, tekee elokuvia.

Vuodesta toiseen levenee Geidar Alievin säätiön varapresidentti ja Venäjän azerbaidžanilaisen nuorisojärjestön rouva Leila Alievin aloittama kansainvälinen «Hodžalan oikeudenmukaisuus»-kamppailu. Kamppailun puitteissa koko maailmassa pidetään satoja tilaisuuksia. Lähes kaikissa EU:n jäsenmaissa sekä IVY:n, Aasiassa, Etelä- ja Pohjois-Amerikassa pidetään konferensseja, seminaareja, lakkovartioita. Sen kamppailun ansiosta muutama kansainvälinen foorumi on tunnustanut Hodžalan tragedian. Säätiön ja IYJ:n nuorisofoorumin aloitteesta Hodžalan tragedia on tunnustettu 31 maan eduskunnissa rikoksena inhimillisyyttä vastaan. Johtavat yliopiston 20 maassa pitävät nuorisojen flash mobeja. Sen rinnalla alkoi kamppailun uusi vaihe eli anomusten ja vetoomusten välittäminen maiden ja hallitusten johtajille, Minskin ryhmälle, OSCE:lle, PACE:lle, YK:n sihteerille sekä maiden eduskunnille ja muille kansainvälisille järjestöille. Niissä vaaditaan Hodžalan tragedian tunnustamista kansanmurhaksi ja rikokseksi inhimillisyyttä vastaan.

Kansainvälisen «Hodžalan oikeudenmukaisuus»-tiedustelukamppailun tarkoituksena on välittää kansainväliselle yhteisölle totuuden Hodžalan tragediasta ja sen poliittinen, oikeudellinen ja moraali arvostelu. Sitä menestyksellisesti jatkavat tuhansia vapaaehtoisia monissa maissa.

Azerbaidžanin valtio käy johdonmukaista tavoitepolitiikka, jonka päämääränä on välittää kansainväliselle yhteisölle totuuden armenialaisten sovinistien azerbaidžanilaisia vastaan tekemistä rikoksista, muun muassa Hodžalan tragediasta, ja tunnustaa sen kansanmurhaksi.

Kansainvälinen yhteisö vuorostaan ymmärtää hyvin, mikä on totuus. Erikoinen Islamilaisen yhteistyöjärjestön hyväksymä päätöslauselma Hodžalan kansanmurhasta on ensimmäinen kansainvälisen järjestön hyväksymä asiakirja, jossa tragedia on tunnustettu rikokseksi inhimillisyyttä vastaan. 51 maan hyväksymässä päätöslauselmassa tragedia on arvosteltu kuin «armenialaisten sotavoimien tekemä siviiliväestön joukkokansanmurha» ja «rikos inhimillisyyttä vastaan».

Erotukseksi armenialaisista nationalisteista, Azerbaidžan ei tahdo saada siitä kysymyksestä mitään politiikka-, raha- alue- tai muita voittoja. Meidän päämääränä on historiallisen oikeudenmukaisuuden entistäminen, syyllistyneiden paljastaminen ja tuomitseminen. Ja siten armenialaisten sovinistien esittämä rauhanuhka sekä heidän viha- ja terrori-ideologia muita kansoja kohtaan tulee paljastaa. Se on meidän kansallinen ja inhimillinen velvollisuus Hodžalassa kaatuneiden edessä.