Nakhchivan autonomisen tasavallan Korkeimman neuvoston puheenjohtaja Geidar Alievin Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonille 20. tammikuuta 1993 kirjoittama kirje - 20. tammikuuta 1993

«Arvoisa herra Presidentti!                                                     

Vuoden 1992 Yhdysvaltain presidentti George Bush päätti myöntää humanitaarista apua pitkänaikaiseen taloudelliseen saartoon joutuneelle Armenialle tämän maan presidentti Levon Ter-Petrosian lähettämän pyynnön vastaukseksi. 4. Joulukuuta 1992 Yhdysvaltain valtuuskunta saapui Jerevaniin ja ilmoitti toteuttavansa humanitaarisen avun myöntämistä.

Me ymmärrämme tämän presidentti George Bushin humanitaarisen askeleen oikein. Samalla me haluamme tiedottaa teitä, että Azerbaidzhanin tasavaltaan kuuluva Nakhchivanin autonominen tasavalta on jo ollut vielä raskaammassa taloudellisessa saarrossa kahdeksan kuukauden verran. Kaikki Nakhchivanin autonomisen tasavallan ja Azerbaidzhanin pääosan väliset kulkutiet, jotka menevät Armenian yli, on katkaistu. Siitä syntyvät esteitä autonomisen tasavallan taloudelle. Elintarvikkeiden, sähkön ja polttoaineen toimitus autonomisen tasavallan väestölle on ehkäisty.

Viime viisi kuukautta Nakhchivanin autonominen tasavalta kuluttaa pääosin Turkista tämän myöntämällä lainalla toimitettavia elintarvikkeita sekä Iranin islamilaisen tasavallan toimittamia elintarvikkeita ja polttoainetta.

Meidän Nakhchivanin saarron poistamisponnistuksiamme, jotka on suunnattu Nakhchivanin ja Bakun välisen rautatien sekä Armenian yli menevien voima - ja kaasujohtojen jälleenrakentamiseen, eivät tuoneet mitään tuloksia. Ainoana Nakhchivanin ja Bakun kulkuneuvona on lentoliikenne. Tämä on kuitenkin käytettävissä vain ihmisten kuljetuksessa ja kohtaa vaikeuksia.

Talven oloista on tullut vielä ankarampia ja Turkista toimitettuja elintarvikkeita on lähes loppu. Tilanteesta tulee aika rasittava.

Siinä tilanteessa minä pyydän teitä myöntämään humanitaarista apua Nakhchivanin autonomiselle tasavallalle, kun sinä olet astunut Yhdysvaltain presidentin virkaan.

Minä uskon, että Azerbaidzhanin tasavallan presidentti Abulfaz Elchibey suostuu siihen. Hän myös ryhtyy tiettyihin toimenpiteisiin Nakhchivanin sosiaali-taloudellisten ongelmien ratkaisemiseksi.

Herra presidentti, minä uskon, että teidän tässä vaikeassa vaiheessa Nakhchivanin autonomiselle tasavallalle myöntämästänne avusta tulee todiste Yhdysvaltain tarkkaavaisesta suhteesta koko alueeseemme ja se arvostetaan ansion mukaan.

Suomennos on suoritettu venäjästä Qətiyyətin təntənəsi - julkaisun tilauksesta. Baku 1995, s. 378