Azerbaidzhanin tasavallan presidentti Geidar Alievin YK:n 50. vuosijuhlan kunniaksi YK:n Yleiskokouksen istunnossa pitämä puhe. New Yorkissa, 22. lokakuuta 1995

Arvoisa puheenjohtaja!

Arvoisat maiden ja hallitusten johtajat!

Arvoisa pääsihteeri!

Rouvat ja herrat!

Azerbaidzhanin kansan nimessä minä tervehdin sydämellisesti teitä Yhdistyneiden kansakuntien 50. Vuosijuhlasta. YK on tehnyt ison panoksen rauhan, vakauden ja turvallisuuden takaamiseen koko maailmassa. 

YK:n perustamisesta menneen 50 vuoden aikana on tapahtunut suuria positiivisia muutoksia. Se todistaa maailman perusteellisen muutoksen ja YK:n peruskirjan periaatteiden toteutumisen. 

Kaikkein tärkein tulos on siinä, että kylmän sodan aikana paikkansa pitäneestä vastakkainolosta huolimatta uusi maailmansotaa ei alkanut. Kolonialismi, apartheidpolitiikka ja rotusyrjintä jäivät menneisyyteen. Kansat saivat oikeuden päättää omasta tulevaisuudesta itse, kansallisen vapauden ja valtiollisen itsenäisyyden.

Historiallisena tapahtumana on myös nykyaikana tapahtuva prosessi, kun entiseen Neuvostoliittoon kuluneiden maat saavat suvereniteetin ja valtiollisen itsenäisyyden.

Koko maailmassa ihmisoikeudet laajentuvat ja parantuvat. Niiden joukossa tärkeimpinä ovat vapauden ja demokratian periaatteet. Tarve demokraattisten muutosten toteuttamiseen yhteiskunnassa, politiikassa, valtiojärjestyksessä sekä muilla aloillakin on muuttunut tärkeäksi tekijäksi.

Kaikki YK:n maat ja erityisesti demokraattiset ja taloudellisesti suuret maat ovat tehneet panoksensa niiden tulosten saavuttamiseen. Mutta pääosa kuitenkin kuuluu Yhdistyneille kansakunnille. 50 vuoden aikana siitä on tullut ihmiskunnan historian kaikkein vaikutusvaltaisin ja toimintavaltaisin kansainvälinen järjestö. 

Minä toivon, että järjestön toimintaa häiritsevät rahoitusongelmat ratkaistaan menestyksellisesti ja sen toimintaa tulevaisuudessakin jatkuu. Se kaikki ilahduttaa ja tyydyttää minua. Maailma ei kuitenkaan ole vielä täysi turvallinen eikä täydellinen. Olemassa on vielä ongelmia, jotka on ratkaista perin pohjin. Niitä ongelmia on kansainvälisen oikeuden sääntöjen rikkominen kansainvälisissä suhteissa, kansainvälinen terrorismi, joukkotuhoaseen leviäminen, nälkä ja köyhyys sekä ympäristökatastrofeja. Rauhan suurena uhkana on aggressiivinen nationalismi ja separatismi, jotka aiheuttavat sotia maailman monissa osissa sekä miljoonien ihmisten kärsimyksiä. 

Armenian tasavallan Azerbaidzhania vastaan suunnattu aggressio on kestänyt jo kuusi vuotta. Aggression tarkoituksen on maamme Vuoristo-Karabahin alueen kaappaus. Armenialaisia sotajoukkoja on tähän mennessä miehittänyt runsaat kaksikymmentä prosenttia Azerbaidzhanin aluetta, yli miljoona maamme kansalaista on karkotettu maastaan ja joutunut pakolaisiksi. Nyt he oleskelevat telttaleirissä ankarissa ja sietämättömissä oloissa. YK:n turvallisuusneuvosto on antanut neljä asetusta, jotka vaativat Armenian sotajoukkojen ehdotonta vetäytymistä miehitetyltä alueelta. Hyökkäystä tehnyt maa ei kuitenkaan noudattaa niitä asetuksia. Siitä johtuen OSCE:n Minskin ryhmän puitteissa tapahtuva konfliktin rauhallinen ratkaisuprosessi ei vielä tuonut tuloksia. 

Hyvät maiden ja hallitusten johtaja! Tänään minä käännyn puoleenne, Yhdistyneille kansakunnille ja OSCE:lle ja pyydän myöntämään toimivaa apua armenialais-azerbaidzhanilaisen konfliktin ratkaisemiseksi sekä Azerbaidzhanin alueellisen yhtenäisyyden entistämiseksi ja turvaamiseksi.

Azerbaidzhanin kansan tahtoa ilmaisteni minä ilmoitan, että me suhtaudumme negatiivisesti mihin tahansa aggressioon sen tapahtumapaikasta huolimatta. Me haluamme rauhaa. Me tahdomme rauhaa koko maailmassa, rauhaa meidän omalla alueellamme. Haluamme pitää hyviä naapurisuhteita kaikkiin naapurimaihin. Minä nyt poistun tästä puhujankorokkeesta pitäen sitä toivoa mielessäni. 

Kiitoksia huomiostanne!