VETOMUS LUKIJOILLE


HYVÄT LUKIJAMME!
  UUDET MATERIAALIT

10. päivänä toukokuuta vuonna 2016 kansainvälinen sähkökirjasto "Geidar Alievin perintö" on täyttänyt 12 vuotta toiminnan alkamisesta. Kirjaston toiminta koskee azerbaijanilainen kansanjohtaja, nykypäivämme kuuluisa poliittinen toimihenkilö Geidar Alievin perintöä.
 
50 kielellä toimivassa kirjastossa Te voitte tutustua satoihin teoksiin - kuuluisan poliitikon esitysten, haastattelujen, tapaamisten, lausuntojen ja kirjeiden teksteihin.
 
Geidar Alievin teosten julkaisu eri kielellä on hyödyllistä politologeille, ekonomisteille, lehtimiehille ja kaikille muille, jotka ovat kiinnostuneita Azerbaijanin nykyhistoriaan, sen kehitykseen, menneisyyteen ja tulevaisuuteen. Lukijoiden kirjeet ovat todistus siitä, että meidän kirjasto on oikein mielenkiintoinen. Epäilemättä voimme sanoa, että viime aikana satoja tuhansia lukijoita yli 200 maasta ovat tutustuneet meidän kirjastoon. Meidä kirjaston lukijoiden joukossa on kuuluisten maailman tiede- ja koulutuskeskusten edustajia, valtiomiehia, tiedotustoimistojen, kirjastojen ja kansainvälisten yritysten toimihenkilöitä.
 
Kansainvälinen sähkökirjasto "Geidar Alievin perintö" suorittaa myös kirjapainotoimintaa. Muutamiin kirjoihin, jotka on julkaistu eri kielellä, te voitte tutustua meidän internet-sivulla.
 
Kansainvälinen sähkökirjasto "Geidar Alievin perintö" jatkuvasti päivitetään ja lisätään. Pyydämme lähettämään meille teidän palautteet ja ehdotukset koskien kirjastoamme:
 
office@aliyev-heritage.org
 
Kansainvälinen sähkökirjasto "Geidar Alievin perintö" kiittää kaikkia lukijoita, jotka ovat auttaneet meidän internet-sivun kehittämistä.
 
Uusia painoksia 

 Katsominen

PHOTO-GALLERY

Uudet historialliset tiedot myöntää Geidar Alievin perinnön tutkimuskeskuksen tutkimusyksikkö

1.Hodžalan tragedia on rikos inhimillisyyttä vastaan
2.Hodžalan tragedia on rikos inhimillisyyttä vastaan
 

 

ILMOITUKSIA
PUHEITA
2016-06-14
Azerbaidžanin tasavallan Korkeimman neuvoston puheenjohtaja Geidar Alirza oglu Alievin puhe Azerbaidžanin tasavallan Milli Medžlisin istunnossa 15. päivänä heinäkuuta 1993
Kansanmurha‎
2016-03-29
Azerbaidzhanin Tasavallan presidentti Geidar Alievin viesti Azerbaidzhanin kansalle ‎maaliskuun 31 azerbaidzhanilaisten kansamurhan päivän johdosta - 30.03.1999
Kansanmurha‎
2016-02-25
Azerbaidžanin presidentti Geidar Alievin puhe Hodžalan kansanmurhan kolmen vuosipäivän johdosta pidetyissä menoissa. Bakun Tezepir-moskeijassa, 26. helmikuuta 1995.
KULTTUURI
2015-01-28
Azerbaidžanin tasavallan presidentti Geidar Alievin azerbaidžanilainen säveltäjä Uzeir Gadžybekovin syntymäpäivän 110-vuotisjuhlaillalla 18. päivänä vuonna 1995 pitämä juhlallinen puhe
Kansanmurha
2014-01-17
Hodžalan tragedia on rikos inhimillisyyttä vastaan
Azerbaijan - Euroopan Unioni
2013-11-19
Azerbaidžanin presidentti Geidar Alievin puhe Azerbaidžanin tasavallan liittymisessä Euroopan neuvostoon - Strasbourgissa, 25 tammikuuta 2001
Azerbaijan - Eurooppa
2013-11-18
Azerbaidžanin presidentti Geidar Alievin ja Suomen tasavallan presidentti Martti Ahtisaaren välisestä keskustelusta - Strasbourg , Euroopan palatsi, 11 lokakuu 1997
Azerbaijan - Eurooppa
2013-11-15
Azerbaidžanin presidentti Geidar Alievin onnittelu Suomen tasavallan presidentti Tarja Haloselle - Bakussa, 26 marraskuuta 2001
MERKKIPÄIVÄT
2013-10-21
Azerbaidžanin tasavallan valtiolliset juhlat ja merkkipäivät
Azerbaijan - NATO
2013-10-16
Azerbadizhanin tasavallan presidentti Geidar Alievin puhe NATO:n 50-vuotiasjuhlassa. Washingtonissa, 26. huhtikuuta 1999
ARMEIJAN KEHITTÄMINEN
2013-07-03
Azerbaidzhanin tasavallan asevoimien henkilökunnalle, Bakussa 25. kesäkuuta 1999
Azerbaijan – YK
2013-06-13
Azerbaidzhanin tasavallan presidentti Geidar Alievin YK:n 50. vuosijuhlan kunniaksi YK:n Yleiskokouksen istunnossa pitämä puhe. New Yorkissa, 22. lokakuuta 1995
1993
2013-05-23
Nakhchivan autonomisen tasavallan Korkeimman neuvoston puheenjohtaja Geidar Alievin Yhdysvaltain presidentti Bill Clintonille 20. tammikuuta 1993 kirjoittama kirje - 20. tammikuuta 1993
Merkkipäivät
2013-04-30
Azerbaidžanin tasavallan presidentti Geidar Alievin puhe Nahchyvanin autonomisen tasavallan syntymisen 75. vuosijuhlan virallisessa vastaanottotilaisuudessa 12. lokakuuta 1999.
Alueilla
2013-02-08
Azerbaidžanin tasavallan presidentti Geidar Alievin puhe Nahchyvanin autonomisen tasavallan syntymisen 75. vuosijuhlan virallisessa vastaanottotilaisuudessa 12. lokakuuta 1999.